
Tmi Antti Ussa on nimensä mukaisesti yhden-miehen-yritys, joka tuottaa avoimia tietotekniikan kursseja sekä tarjoaa räätälöityjä tietotekniikan koulutus- ja konsultointipalveluja asiakkaan omissa tiloissa. Pienenä ja ketteränä koulutusalan yrityksenä voimme tarjota asiakkaillemme laadukasta ohjelmistokoulutusta kilpailukykyiseen hintaan.
Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri. Valmistuin vuonna 1994 Helsingin kauppakorkeakoulusta pääaineenani markkinointi. Valmistuttuani markkinointiekonomiksi täydensin tietotekniikan opintojani Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa. Ensimmäinen kurssi, jolla itse toimin kouluttajana, oli Tampereen yliopiston rekrytointipalvelujen järjestämä Internet-kurssi toukokuussa 1995. Tuohon aikaan web-sivuja kutsuttiin hypertekstiksi ja tietoa haettiin gopher-palvelun ja WAIS:n avulla...
Oman yritykseni perustin helmikuussa 1996. Vuosien kuluessa olen toiminut kouluttajana eri asiakasorganisaatioissa sadoilla Internetiin ja tietotekniikkaan liittyvillä kursseilla. Kursseille osallistuneiden määrä lienee useita tuhansia.
Tietotekniikan kouluttajan työssä haasteellisinta on pystyä kertomaan monimutkaisetkin asiat loogisesti ja riittävästi yksinkertaistaen. Kurssin pitää edetä johdonmukaisesti, vaikka varsinaisesta aiheesta välillä poikettaisiinkin. Opiskelijoiden täytyy aina olla selvillä siitä, mitä tehdään ja miksi. Yksi kouluttajan tärkeimmistä tehtävistä onkin säilyttää osallistujien mielenkiinto opeteltavaan asiaan ja ohjata oppimisprosessia tilanteen vaatimalla tavalla.
Ohjelmistokoulutuksessa tärkeintä on tuntea koulutettavien tarpeet ja työskentelytavat, jotta monimutkaisistakin sovellusohjelmista voidaan tuoda esille ne menetelmät, jotka soveltuvat käyttäjälle parhaiten. Tuloksellinen tietotekniikkakoulutus koostuu asiakkaiden tarvekartoituksesta ja sen pohjalta laaditusta koulutussuunnitelmasta, joka huomioi opiskelijan aikaisemman osaamisen, kehitystarpeet sekä nykytekniikan mahdollisuudet. Koulutuksen perimmäisenä tavoitteena on omaksua työskentelytavat, joiden avulla tietoteknologiaa voidaan hyödyntää omassa työssä tarkoituksenmukaisimmalla ja tehokkaimmalla tavalla.
Kurssilaisten antamaa palautetta:
- Asiantunteva kouluttaja ja hyvä kurssisisältö. Käytiin olennaiset asiat läpi, ja loogisessa järjestyksessä.
- Parasta koulutuksessa oli selkeys, vastaukset avoimiin kysymyksiin. Kurssimateriaali.
- Juuri oikea rytmi asioiden käsittelyssä, sopivasti harjoituksia, ei tyhjäkäyntiä.
- Erittäin selkeä kouluttaja, eteni sopivalla vauhdilla ja oli aina valmis auttamaan pulmatilanteessa.
- Ohjelmisto käytiin läpi hyvin ymmärrettävällä tavalla ja vauhti oli sopiva. Kouluttaja oli erittäin miellyttävä ja pätevä.
- Opettaja oli asiansa tietävä ja osasi selittää asiat selkeästi ja tarpeeksi nopeatempoisesti muttei kuitenkaan liian nopeasti.
- Edettiin selkeästi yksinkertaisesta asiasta lähtien ja asiat nivoutuivat toisiinsa sujuvasti.
- Tarpeeksi vaativat harjoitustyöt, joissa joutui oikeasti soveltamaan oppimaansa.