Jan

30

iPad – Näpytin

January 30, 2010 | Comments Off

Apple julkaisi keskiviikkona odotetun Tablet-tietokoneensa, joka sai nimekseen iPad. Tai oikeastaan on väärin puhua tietokoneesta, koska sellainen se ei ole, eikä sitä tietokoneeksi ole tarkoitettukaan.

Jos nyt ajatellaan tietokoneen kehitystä, niin lähtökohtahan oli laite, jossa on erillinen näppäimistö, isokokoinen näyttö ja erillinen keskusyksikkö. Kannettavat tietokoneet, läppärit, olivat liikkuvan tietokoneen ensiaskel, jossa kaikki oli jo pakattu yksiin kansiin. Viime aikoina suositut Netbookit tekivät kannettavista tietokoneista entistä liikkuvampia pienen kokonsa vuoksi.

Sitten tulivat matkapuhelimet, jotka alkoivat muistuttaa entistä enemmän pienoistietokoneita. Ja tässä vaiheessa olisikin syytä jo unohtaa vanhentunut “tietokone”-sana. Se ei enää oikein sovellu puhuttaessa uusista päätelaitteista, jotka ovat jo jotain muuta kuin kirjoituskoneet korvannut tietokone. Vähän samaa pölyä alkaa tietokone-sanassakin jo olemaan.

iPhonen myötä oma “tietokoneenkäyttöni” on muuttunut hyvin erilaiseksi. iPhonesta on kätevä tarkistaa sähköpostit. Toisin kuin tietokone, se on päällä jatkuvasti, joten saapuvista viesteistä kuulee aina merkkiäänen. Samoin sillä on kätevä vilkaista nopeasti nettiä. Se on olohuoneen pöydällä käden ulottuvilla ja se on käyttövalmis heti, ilman tietokoneen käynnistelemistä. Ja mikä parasta, voit surffailla netissä rennosti sohvalla makoillen. Tietokone on töiden tekemiseen työpöydän ääressä istuen ihan ok-väline, mutta internetin käyttöön se on kömpelö laite – oli se sitten pöytäkone, kannettava tai netbookki. Miksi internetiä pitäisi ylipäätään käyttää tietokoneella? Ainut ongelma iPhonessa on ollut sen pieni näyttö, joka ei sovellu pitkäaikaiseen netin käyttöön.

Keskiviikkona päivänvalon nähnyt iPad korjaa tämän ongelman. iPad on juuri se, mitä tarvitsen. Pikaisissa arvioissa sitä on jo ehditty mollata “vain-isoksi iPhoneksi” ja sitähän se juuri on ja siinä on sen hienous. En oikein ymmärrä, millaista taulutietokonetta Applelta odotettiin, mutta ensituntumalta iPad vaikuttaa juuri sellaiselta, mitä minä siltä odotin. Siitä olisi mukavaa lueskella Hesarin ja Aamulehden maksullisia e-sanomalehtiä. No, ehkäpä nyt alkuvaiheessa kuitenkin vain ulkomaisia sanomalehtiä. New York Times on jo kehitellyt iPadille omaa sovellustaan. Toivottavasti Die Weltkin julkaisee iPadille optimoidun version mainiosta iPhone-sovelluksestaan. iPad näyttääkin olevan lähinnä vain alusta, jolle lehtitalot voivat kehitellä omia sovelluksiaan. iPadiin voi myös ostaa sähköisiä kirjoja, tosin aluksi vain USA:ssa.

iPad korvaa myös digitaalisen valokuvakehyksen ja sillä on ensimmäistä kertaa järkevää esitellä kuvia ystäville suoraan sähköisessä muodossa. iPadin voi laittaa kiertämään kädestä käteen, niinkuin vanhan ajan valokuva-albumeita näytettäessä. Kuka viitsisi tehdä saman läppärillä tai digitaalisella valokuvakehyksellä, jolloin jokaiselle pitäisi ensin opettaa laitteen käyttö…

iPadille löytyy monia käyttötapoja, kunhan ei ajattele sitä tietokoneena vaan kodin internet-päätteenä, joka lojuu keittiön tai olohuoneen pöydällä, ja jolla pääsee sosiaalisen median verkostoihin pyyhkäisemällä sormella hiukan sen pintaa…

… niin ja se nimikin on siis muuttunut… se ei ole enää Tietokone, vaan Näpytin!




 

Jan

23

Minun sanomalehteni

January 23, 2010 | Comments Off

Internet muuttaa monia asioita. Enpä olisi uskonut joitakin vuosikymmeniä sitten ostavani joskus kaiken musiikin lankoja pitkin suoraan kotiin. Tai katsovani televisiota jostain muusta kuin televisiosta. Nyt jopa painettu tekstikin kokee Internet-murroksen. Perinteisen kirjan käyttöliittymä on niin napakka ja kätevä, että sitä on vielä vaikea korvata nollilla ja ykkösillä. Toisin on päivittäin ilmestyvien sanomalehtien kertakäyttötekstillä, jonka pitäisi olla mahdollisimman tuoretta kulutustavaraa. Nykyinen järjestelmä, jossa edellisenä päivänä kirjoitetaan seuraavan päivän uutiset, on saanut Internetistä todellisen haastajan.

Minun sanomalehteni on sellainen, joka tarjoaa jatkuvasti päivittyviä uutisia ja käyttää tekstin lisäksi ääntä ja videokuvaa. Minun sanomalehteäni ei tarvitse kenenkään kantaa postilaatikkooni, josta joudun sen ennen aamukahvia 20 asteen pakkasessa hakemaan. Minun sanomalehteni on sellainen, jota ei tarvitse lukemisen jälkeen jälleen kuljettaa uudelleenkäyttöön. Sen pitää olla myös luettavissa kaikkialla: tietokoneella, matkapuhelimella ja muilla päätelaitteilla. Ja ennen kaikkea: Se on tämän päivän lehti, tämän hetken lehti. Ei eilispäivän uutiskertaus.

Saksalainen Axel Springer -mediakonserni on lähtenyt rohkeasti kehittämään maksullista sanomalehti-konseptia Applen iPhone -puhelimelle. Die Welt -sanomalehdestä on kehitetty täysin oma iPhone-sovelluksensa, joka tarjoaa ajantaisia uutisia ja sanomalehtiartikkeleita käyttäjälle sopivassa muodossa. Welt-app -palveluun kuuluu myös Die Welt-sanomalehdestä tiivistetty Welt-Kompakt pdf-lehti, jota on helppo lukea iPhonella. Suomalaistenkin lehtien suosimaa tapaa, jossa perinteinen paperisanomalehti muunnetaan sellaisenaan sähköiseksi lehdeksi, vaivaa se ongelma, että uuden välineen ominaisuuksia ja rajoitteita ei huomioida lainkaan – tarjotaan vain samaa vanhaa pakettia uusilla kuorilla.

Welt-app on ollut muutaman kuukauden kokeiluajan ilmainen, mutta sen jälkeen sen käytöstä peritään kuukausimaksu. Hinta on suomalaisten sanomalehtien meheviin vuositilausmaksuihin verrattuna kuitenkin pieni: 4,99€ lehti+pdf ja 2,99€ pelkkä lehti ilman pdf-versiota.

Jos Apple julkaisee ensi viikolla odotetun Tablet-medialaitteensa, on se varmasti luonnollinen kanava myös sähköisille lehdille. Hiukan iPhonea suurempi näyttö olisi kyllä mukavampi aamukahvipöydässä…

Toivottavasti myös Suomessa ollaan valmiita rikkomaan vanhoja ajatusmalleja ja aletaan tarjota lukijan näkökulmasta suunniteltuja vaihtoehtoja niille, jotka eivät enää halua lukea uutisiaan paperilta. Alma-media ja Sanoma voisivat vaikkapa lähteä opintomatkalle Saksaan.




 

Sep

14

iPhone OS 3.1

September 14, 2009 | Comments Off

Apple julkaisi yhdeksännen päivän Rock’n roll -tapahtumassaan uuden version iPhonen käyttöjärjestelmästä. iPhone OS 3.1 sisältää ohjelmistokorjauksia ja viimeistelee monia aiemmin julkaistuja ominaisuuksia:

1. iPhonen voi nyt lukita MobileMe:n kautta. Aiemminhan sen kautta on voinut jäljittää iPhonen sijainnin ja tyhjentää puhelimen sisällön. Lukitus on parempi vaihtoehto silloin, kun ei ole aivan varma siitä, onko puhelin kadonnut vai ei.

2. Puhelimella kuvatun videon muokkausvaihtoehtoihin on lisätty “Tallennus uudella nimellä”, mikä onkin erittäin tarpeellinen lisäys. Pitkästä otoksesta voi nyt leikata lyhyen pätkän jaettavaksi muille ja silti säilyttää puhelimen muistissa alkuperäisen videon.

3. Vastaanotettujen MMS-viestien videon voi nyt tallentaa puhelimen kamerarullaan. Lähettääkö joku muuten MMS-viestejä?

4. iTunes Music Storesta voi ostaa soittoääniä suoraan puhelimeen. Soittoäänet ovat tosin melko kalliita, yhden soittoäänen lataaminen maksaa 1,29 €. Soittoäänet tallentuvat mukavasti puhelimen soittoääniasetuksiin Ostetut-otsikon alle. Ensimmäinen kokeiluni ei sujunut kuitenkaan ilman ongelmia. Kun synkronoin puhelimen tietokoneelle, poistui soittoääni puhelimesta ja jäi ainoastaan iTunesiin. iTunes tarjosi virheilmoitusta, jossa kerrottiin, ettei soittoääntä voida siirtää puhelimeen, koska tietokonetta ei ole valtuutettu. Mitä ihmettä! Asia korjaantui kuitenkin Applen foorumien ohjeilla eli poistamalla tietokoneen valtuutus ja valtuuttamalla se uudelleen. Mobiilin iTunes Storen ostosten synkronointi laitteiden ja tietokoneen välillä on aiheuttanut aikaisemminkin ongelmia. Toivottavasti sen luotettavuus paranee jatkossa. Muutoin iTunes Storen käyttö iPhonella jää vähäiseksi.

Ringtones

5. iPhonen sovelluksia voi nyt järjestellä puhelimen ruuduille iTunesissa. Aiemmin sovelluksia raahattiin yksitellen suoraan puhelimessa, mutta nyt sen voi tehdä helposti usealle ohjelmakuvakkeelle samalla kerralla. iPhone-sovellusten hallinta on muutenkin helpompaa uuden version myötä. Tarpeettomat ohjelmat voi poistaa kokonaan tai poistaa käytöstä synkronoinnin yhteydessä. Itse pyrin pitämään iPhonessa vain ne sovellukset, joita jatkuvasti käytän.

iPhone OS 3.1

6. App Store käyttää hyväkseen nyt iTunes Storesta tuttua Genius-konseptia, joka pyrkii suosittelemaan käyttäjälle uusia sovelluksia perustuen käyttäjän sovellusvalikoimaan ja käyttötapoihin. Ensikokeilujen perusteella Geniuksen suosittelemat ohjelmat vaikuttavat mielenkiintoisilta. Ehkäpä se osaltaan helpottaa hyödyllisten sovellusten löytämistä App Storen 75 000 sovelluksen joukosta!




 

Aug

31

Apple julkisti kesäkuussa kolmannen sukupolven iPhonen, jolle annettiin nimeksi vaatimattomasti 3GS. S nimen perässä viittaa nopeuteen, jolla uutukainen erottuu selvimmin edeltäjästään. TeliaSonera säilytti Suomessa edelleen yksinoikeuden puhelimen myyntiin, ja keräsi heinäkuun alkuun saakka ennakkomyyntiä varten kiinnostuneiden yhteystietoja. Heinäkuun lopulla Soneran edustaja viimein soittikin ja varmisti puhelimen toimituksen elokuun aikana. Mukava yllätys oli se, että sain puhelimen jo kaksi päivää virallisen julkistuksen jälkeen 2.8. Jotain iPhonen suosiosta kertonee se, että osa ennakkovaraajista odottaa edelleen puhelintaan kuukausi myynnin alkamisen jälkeen.

iphone3gs_4up

Valitsin puhelimeen liittymän, jossa dataliikenne (sähköpostit, web-sivut ja muu internet-liikenne) on hinnoiteltu kiinteällä kuukausimaksulla. Kahden vuoden sopimuksella sai kaupan päälle vielä datateho-lisäpalvelun, jolla yhteysnopeuden pitäisi hyvissä oloissa (ja hyvällä tuurilla) olla jopa 3,6 Mt/s. 3G-verkon kattavuus on tosin ollut pieni pettymys. Muistan kuinka 3G-verkoista puhuttiin jo kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen näyttää siltä, että verkon kattavuudessa ja toimivuudessa olisi paljonkin parantamisen varaa. 3G ei pääsääntöisesti toimi lainkaan haja-asutusalueilla ja kaupungeissakin kantavuus rakennusten sisällä on huono. Parhaimmillaan datateho-liittymänkin nopeus on ollut Tampereen keskustassa “vain” 1 Mt/s. Paras nopeus löytyisi ilmeisesti jonkin ei-ruuhkaisen tukiaseman vierestä jossain pikkutaajamassa. No, pääasiassahan matkapuhelimen internet-käyttö on sähköpostien noutamista ja muuta kevyttä käyttöä, joten GPRS-yhteydelläkin pärjää auttavasti.

iPhone 3GS:n akunkestoa on kritisoitu, mutta itselläni on aivan päinvastaisia kokemuksia. Akkua ei tarvitse ladata päiväkausiin normaalilla puhelinkäytöllä, mutta jos iPhonea käyttää taskutietokoneena, niin tottakai se pitää silloin ladata useammin. Ja siihen käyttöönhän iPhone on juuri suunniteltu.

Puhelimena iPhone on toiminut niinkuin pitääkin. Ei puhelujen katkeamisia, huonoa kuuluvuutta tai muitakaan ongelmia. Eikä tuo nyt mikään ihme olekaan. Kyllähän puhelinteknologia on jo niin kypsää, että niitä osia osaavat muutkin puhelimiinsa asentaa kuin Nokia. Applen iPhonehan sai jopa kehuja toimivuudestaan puhelimena eräässä kesällä tehdyssä selvityksessä.

Puhelimen kameran odotin olevan parempi, olihan sen tarkkuutta parannettu kolmeen megapikseliin uudessa versiossa. Still-kuvien laatu on normaalia kännykkäkameratasoa eli kuvaa pienennettäessä päästään ihan terävään tulokseen. Täydellä tarkkuudella kuvassa on niin paljon kohinaa, ettei iPhonesta ole vielä järjestelmäkameran korvaajaksi. Mukava ominaisuus kuvissa on automaattinen paikkatieto, jota voi hyödyntää mm. iPhotossa:

Paikkatieto iPhone-kuvassa.

Videokuvan laatu sitävastoin oli positiivinen yllätys. Videokuvaa voi helposti leikata otoksen jälkeen ja mikä parasta, voi sen helposti jakaa muiden “iloksi” YouTubessa, MobileMe-galleriassa tai vaikkapa Facebookissa. Kovin pitkiä otoksia tosin ei kannata siirrellä huonolla yhteysnopeudella. Vaikka video pakataankin ennen sen lähettämistä, vie sen siirto aina tovin.

iPhone 3GS yhdistää upeasti puhelimen ja iPodin. Aikaisemmin pyöräillessä puhelut jäivät vastaamatta iPodia kuunnellessa, mutta niin ei käy enää. Lisäksi iPhonen mukana tulleet peruskuulokkeet sisältävät kuulokejohdossa mikrofonin ja iPodin ohjauspainikkeet, mikä helpottaa valtavasti iPhonen käyttöä urheillessa. Enää ei tarvitse yrittää pyörittää iPod Classicin ohjuspyörää muovisuojuksen läpi äänenvoimakkuutta muutettaessa. Joskus pienetkin parannukset voivat olla suuria! Lisäksi iPhonen musiikinlaatu on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi iPod Touchissa. Lieko syynä uudet kuulokkeet?

Jos nyt oikein etsimällä etsii, niin parannusta loistavaan käyttökokemukseen toisi kuulokejohdon sijoittaminen puhelimen toiseen päähän ja sähköpostiohjelmassa kaikki tilit yhdistävä “Uudet viestit”-näkymä. Ja olisihan se mukavaa myöskin voida valita erilaisia äänitehosteita saapuville viesteille.

Vuoden päästä Apple esittää varmasti taas jatko-osan suosittuun iPhone-kesäsarjaansa, joten voitaneen jo sanoa, että iPhone on lunastanut paikkansa älypuhelinmarkkinoilla. Ja tuonut samalla vipinää myös muiden valmistajien tarjontaan. Parasta mitä Apple ja iPhone ovatkin puhelinmarkkinoilla saaneet aikaan, on käyttäjän nostaminen puhelinten suunnittelussa etusijalle. Siitä hyötyvät kaikki älypuhelinten käyttäjät.




 

May

19

Se aika vuodesta

May 19, 2009 | Comments Off

Aamukampa Applen vuosittaiselle kehittäjäkonferenssille (WWDC 09) alkaa näyttää jo niin pieniä lukuja, että lienee aika arvioida verkossa vellovien huhujen pohjalta tapahtuman tulevaa antia. Varmin ilmestys lienee uuden käyttöjärjestelmäversion, Snow Leopardin, lopullisten ominaisuuksien esittely. Virallisestikin on jo vahvistettu, että kesäkuussa siitä jaetaan ohjelmistokehittäjille viimeinen Developer Preview -versio. Näillä näkymin uusittu käyttöjärjestelmä olisi käytössä jo hyvissä ajoin ennen Windows 7:n julkaisua.

wwdc_count

Applehan kertoi jo vuosi sitten painottavansa 10.6:ssa vakautta ja perusarkkitehtuuria (mm. QuickTime X). Joidenkin huhujen mukaan Snow Leopardissa uudistettaisiin myös käyttöliittymää, mutta enpä usko niin tapahtuvan. Apple on pitänyt hyvin matalaa profiilia Snow Leopardin osalta, eikä näin ainakaan itse ole aiheuttanut turhia odotuksia käyttöliittymäuudistuksen osalta.

Moni oli toivonut Steve Jobsin palaavan estradille WWDC:ssä ja esittelevän uuden version iPhonesta. Jobsia ei ilmeisesti lavalla nähdä, mutta toivoisin iPhonen esittelyn olevan kuitenkin jo kesäkuun alun tapahtumassa. Näinollen se tulisi ehkä Suomessakin saataville vielä ennen kesälomia. Hienoa olisi myös se, jos Suomessa Elisakin alkaisi myydä iPhonea. Vastikään tehdyn kuuluvuusselvityksen mukaanhan Elisan 3G-verkko on Suomen paras, joten tyytyminen TeliaSoneran palveluihin on se huonompi vaihtoehto. Applen kannattaisi yksinmyyntioikeuksien sijasta kyllä ehdottomasti pyrkiä laajentamaan iPhonen saatavuutta useamman matkapuhelinoperaattorin kautta.




 

Mar

18

iPhone OS 3.0

March 18, 2009 | Comments Off

Apple kertoi eilen pienelle joukolle tiedotusvälineiden edustajia ja ohjelmistokehittäjiä iPhonen uudesta ohjelmisto-päivityksestä. Samalla yhtiö julkaisi uuden version iPhonen sovelluskehittäjille tarkoitetusta SDK:sta. Uusi SDK tarjoaa yli tuhat uutta ohjelmointirajapintaa APIa, joiden avulla iPhonen sovelluksista tulee entistä monipuolisempia ja joustavampia sekä kehittäjän että käyttäjän näkökulmasta.

Mielenkiintoisimpia uudistuksia lienee uusi in-app -ominaisuus, joka antaa sovellusten kehittäjille mahdollisuuden myydä lisäosia ja laajennuksia ohjelmiinsa myöhemmin iTunes Storen kautta. Lisäksi esimerkiksi sähköiset lehdet voisivat laskuttaa tilausjaksoista iPhone-sovelluksellaan. iPhone-ekosysteemiä kasvattaa varmasti myös uusi tuki oheislaitteille. Tilaisuudessa demottiin esimerkiksi verenpainemittaria, johon voisi liittää iPhonen sen standardi-liittimen avulla, jolloin iPhonella oleva ohjelma ja verenpainemittari voisivat vaihtaa tietoja ja kommunikoida keskenään. Saman voi tehdä myös Bluetooth-yhteyden avulla. Bluetooth-yhteyttä voi 3.0-versiossa käyttää myös pelien tai muiden sovellusten kommunikointiin lähellä olevien muiden iPhonien tai iPod Touchien kanssa.

iPhonen karttasovellusta voivat jatkossa käyttää myös muut sovellukset hyväkseen ja omia karttoja käyttäen sovelluskehittäjät voivat tehdä iPhonelle myös ohjaavia GPS-sovelluksia hyödyntämällä iPhonen Core Locationia. Vihdoinkin iPhoneen tulee siis käyttökelpoisia navigointisovelluksia. Jokohan Tom Tomkin kehittäisi omansa iPhonelle?

iphone3g_map

Push-ilmoitukset tulevat vihdoin käyttöön iPhonessa. Niitähän demottiin jo viime vuonna, mutta toteutus on edennyt hitaammin AppStoren valtavan suosion takia. iPhoneen ei näillä näkymin ole tulossa tukea taustaprosesseille, koska se Applen mukaan kuluttaa laitteen akkuja ja tehoja liian paljon. Applen rakentama pilvi-järjestelmä sovellusohjelmien lähettämille ilmoituksille hoitaa kuulemma saman asian paljon pienemmällä virrankulutuksella. Hyvä niin, kunhan “pilvi” sitten käytännössä toimii varmemmin kuin Mobile-Me-pilvi vuosi sitten.

Tilaisuudessa kerrottiin myös muutamasta uudesta käyttäjille suunnatusta ominaisuudesta. iPhoneen tulee vihdoin copy&paste-toiminto, jonka toiminta näytti esittelyn perusteella helpolta ja kätevältä. Tekstiä ja kuvia voi kopioida kaikkien sovellusten kesken. MMS-multimediaviestejä voi lähettää ja vastaanottaa uudella ohjelmistopäivityksellä. Tosin videoiden liittämisestä multimediaviesteihin ei puhuttu tilaisuudessa mitään. Kerrotaankohan siitä vasta sitten, kun/jos uuteen iPhoneen lisätään videokuvaus-ominaisuus. Multimediaviestien tuen lisääminen iPhoneen on hyvä asia, tosin aika harva MMS-viestejä lähettelee. Scott Forstallin esittelemä VoiceMemo-sovellus sitä vastoin on varmasti käyttökelpoinen. Sen avulla voi nauhoittaa itselleen muistioita, ostoslistoja, luentoja yms.

iPhone 3.0:aan on lisätty Mac OS X:stä tuttu järjestelmänlaajuinen hakutoiminto. IPhonessakin sitä kutsutaan Spotlight-hauksi. Lisäksi kaikkia sovelluksia voi nyt käyttää myös vaakatasossa, jolloin iPhonen näppärälle software-näppäimistölle jää enemmän tilaa. iPhonen kalenteri-sovellus osaa seuraavassa versiossa käyttää myös CalDav-kalentereita ja tilauksia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Googlen kalenterin käyttö on jatkossa mahdollista iPhonen kalenterisovelluksen kautta.

*****

iPhone OS 3.0 on täynnä mielenkiintoisia uusia ominaisuuksia, mikä tekee iPhonesta varmasti entistä kovemman kilpailijan älypuhelinmarkkinoilla. Uudet, entistä monipuolisemmat ominaisuudet yhdistettynä iPhonen helppokäyttöisyyteen on varmasti hankala yhtälö monelle kilpailijalle.

iPhone OS 3.0 tulee jakeluun ensi kesänä. Se on ilmainen päivitys iPhone-käyttäjille, iPod Touchin omistajat joutuvat maksamaan päivityksestä 10 €. Toivottavasti kuulemme pian myös uudesta iPhonesta, joskin nyt julkaistut OS-ominaisuudet eivät edellytä uutta puhelinta, vaan toimivat myös nykyisillä iPhone 3G -laitteilla.

Apple Previews Developer Beta of iPhone OS 3.0




 

Jan

28

Things

January 28, 2009 | 1 kommentti

GTD (Getting Things Done) on uusi trendikäs ajattelu- ja toimintatapa amerikanmaalta. Yksinkertaistettuna siinä on kyse ajan ja tehtävien hallinnasta. USA:ssa paikallinen Sarasvuo eli David Allen on kehitellyt kyseisestä teemasta jopa menestyvää liiketoimintaa:

  • en.wikipedia.org/wiki/Getting_Things_Done
  • GTD-huuman imussa on sen käytännön toteutukseen kehitelty lukuisia sovellusohjelmia, joista mac-koneissa toimiva Things lienee saanut viime aikoina eniten huomiota.

    Things-sovellusta kehittää pieni saksalainen Cultured Code -niminen yritys ja siitä on saatavilla myös iPhonessa ja iPod Touchissa toimiva versio. Mobiilisovellus onkin ajanhallintaan tarkoitetulle välineelle välttämätön edellytys. Things 1.0 desktop-versio julkaistiin MacWorld 2009:n yhteydessä tammikuun alussa. Mobiilisovellus ja desktop-versio synkronoituvat keskenään wlan-verkon kautta, mikä onkin järkevää, koska harvemmin mitään sovellusta voi käyttää kahdessa eri paikassa samanaikaisesti. Käyttäjän pitää kuitenkin muistaa käynnistää sovellus iPhonesta, muutoin synkronointia ei tehdä.

    Things-mac

    Se, mikä Things-sovelluksissa itseäni miellyttää, on niiden yksinkertaisuus. Se ei tarkoita sitä, etteikö niiden avulla tehtäviä voisi hallita joustavasti ja käyttäjän tarpeiden mukaan, vaan sitä helppoutta, jolla uusia tehtäviä voi lisätä ja sitä selkeyttä, jolla ohjelma käsittelee ja näyttää siihen syötetyt tiedot. Monestihan tehtävienhallinta-työvälineet ovat jo itsessään niin monimutkaisia, että niiden käyttö muodostaa erillisen tehtävän työpäivän aikana. Things ei häiritse käyttäjäänsä turhilla muistutuksilla.

    Things Desktop-version hinta on nelisenkymmentä euroa ja iPhone-sovelluksen 8 euroa. Ajankäytön tehostamisesta maksaa mielellään tuon hinnan, varsinkin kun kyseessä on pienen ohjelmistoyrityksen tuote. On hienoa, että innovatiivisia, uusia sovellusohjelmia myyvät uudet yrittäjät menestyvät isojen ohjelmistotalojen puristuksessa. Cultured Coden Things onkin Niche-markkinointia parhaimmillaan.

  • Cultured Code: Things



  •  

    Jun

    27

    iPhone 3G hinnoittelu

    June 27, 2008 | Comments Off

    Saatiinhan se TeliaSoneran iPhone-hinnoittelu vihdoin julki. Sonera lupasi toimittaa tiedot hinnoittelusta ensimmäisenä niille, jotka ilmoittautuivat heidän web-sivuillaan luovuttamalla yhteystietonsa. Eipä ole vielä näkynyt hintatietoja sähköpostissa… Juuri tällaisissa pienissä yksityiskohdissa huomaa sen, mitä markkinointi usein tarkoittaa suomalaisissa yrityksissä. Asiakas kyllä huomioidaan mainoksien tekstejä suunniteltessa, mutta käytäntö on sitten usein ihan eri asia.

    No, onneksi TeliaSoneran iPhone-hinnoittelu vaikuttaa ihan siedettävältä. Reilun kolmen kympin kuukausipaketilla saa iPhonen 16Gt:n version 245 eurolla. Sopimuskausi on kyllä vähän pitkähkö 24 kuukautta, mutta se taitaa olla aika vakio noissa kytkykaupoissa. Datasiirtoa kuuluu hintaan 100 Mt/kk, mikä riittänee peruskäyttöön. Pakettiin kuuluvat Homerun-tunnukset oikeuttavat Soneran langattoman laajakaistan käyttöön esim. palvelua tarjoavissa hotelleissa. Mutta tarkoittaako Homerun-tunnukset maksutonta käyttöä?

    Puhelimen voi ostaa myös ilman pakettia Minun Sonera -liittymällä, jolloin puhelimen hinta on 519 €. Hienoa, että TeliaSonera tarjoaa myös tällaisen vaihtoehdon. Juuri niinkuin toivoinkin.

    Ainut mikä asiassa hiukan arveluttaa on TeliaSoneran 3G-verkon huono peitto. En näköjään voisi käyttää nopeita yhteyksiä mökilläkään. Saisivat kyllä pistää vauhtia verkon rakennustöihin, että 3G-nopeudesta pääsisi nauttimaan muuallakin kuin suurimpien kaupunkien keskustoissa. Tosin eihän tuo UMTS-verkkokaan mikään vauhtihirmu ole, jos lupaavat yhteydelle 384 kilobittiä sekunnissa.

    ***

    Jos ei Elisa nyt yllättäen saa iPhonea valikoimiinsa, niin kaipa Elisa+Nokian kapula vaihtuu meikäläisellä TeliaSonera+iPhone yhdistelmään. Onkohan iPhonelle tarjolla käyttökelpoisia vyöpidikkeitä?




     

    Jun

    11

    iPhone 3G

    June 11, 2008 | Comments Off

    Maanantaina San Franciscossa alkanut Applen kehittäjätapahtuma WWDC 08 toi mukanaan taas joukon ennalta arvattuja julkistuksia. Heinäkuun 11. Suomessakin myyntiin tuleva 3G iPhone oli odotetun kaltainen: nopeampi 3G-datasiirto ja GPS olivat merkittävimmät uudistukset. Uuden 2.0 ohjelmistoversion ominaisuuksia ovat puolestaan mm. Appstore (kolmansien osapuolten sovellusten jakeluun suoraan puhelimiin), yhteystietojen hakumahdollisuus, tieteellinen laskin (kääntämällä puhelinta), yrityskäyttäjien tuki, Office (ml. Powerpoint)- ja iWork -liitteiden tuki sekä laajempi kielituki. Uudessa versiossa luvataan olevan myös suomenkielinen sanasto. Tulisikohan se iPhonen myötä myös seuraavaan Mac OS X -versioon?

    Suurin yllätys oli kuitenkin puhelimen aggressiivinen hinnoittelu. 8 Gt:n version maksimihinnaksi luvattiin 199 dollaria ja 16 Gt:n mallin hinnaksi 299 $. Kyse on kuitenkin todennäköisesti subventoiduista hinnoista, joissa operaattori perii puhelimen “todellisen” hinnan liittymämaksuissa. Suomessakin taitaa Teliasoneralla olla yksinoikeus puhelimen myyntiin, ja pahaa pelkään, että Sonera hinnoittelee iPhonen kytkypaketin kermankuorintahinnalla. Ainakin aluksi. Mutta ehkäpä Sonera tällä kertaa yllättääkin iloisesti ja tarjoaa 3G iPhone -pakettinsa hinnoittelussa asiakasystävällistä joustoa! Toivottavasti erilaisia hinnoitteluvaihtoehtoja on kuitenkin runsaasti.

    Yllättävää oli myös Applen solmimien sopimusten määrä eri maiden operaattorien kanssa. 3G iPhone tulee saataville yli 70 maahan. Suomi on 24:n ensimmäisenä iPhonen saavan (suuren) maan joukossa. Kiinaan ja Venäjälle ei iPuhelimia ole vieläkään luvassa. 

    PS. Sonera kerää web-sivuillaan tietoja kiinnostuksesta iPhonea kohtaan. Ilmoittautuneille luvataan ensikäden tietoja iPhonen Suomen hinnoittelusta ja saatavuudesta. Minäkin jo ilmoittauduin jonoon.




     

    May

    17

    WWDC 08

    May 17, 2008 | Comments Off

    Jälleen on se aika vuodesta, kun huhumylly kiihtyy Applen tuotejulkistuksista. Kesäkuun 9. päivänä Steve Jobs avaa Applen jokavuotisen ohjelmistokehittäjille suunnatun tapahtuman Worldwide Developers Conference 2008:n. IPhonen 2.0-ohjelmisto tullaan varmuudella tuossa tapahtumassa julkaisemaan, mutta kaikki muu onkin jälleen arvailujen varassa. Monet veikkaavat iPhonesta uutta 3G-versiota ja samalla uutisia sen saatavuusalueen laajenemisesta. Saapa nähdä, onko Kiina mukana…

    En hämmästyisi myöskään sitä, jos seuraavan Mac OS X -version nimi kerrottaisiin ja ehkä muutamalla sanalla kuvailtaisiin sen kehitystyötä ja uusia ominaisuuksia. Uutta MacBookia tuskin esitellään vielä – elokuu voisi olla sen suhteen todennäköisempi ajankohta.

    Jotain iPhone-huumasta kertonee sekin, että ensimmäistä kertaa WWDC on loppuunmyyty. Leopardin Dashboardiin on saatavilla jopa WWDC 2008 countdown-laskuri, ettei pääse tärkeä tapahtuma unohtumaan:




     
    Seuraavat »

    Aiheet

    Arkistot

    Haku


    Twitter



    follow mcantti at http://twitter.com


    Linkit